Vihannesviljely ja tuotteet

Vihannesviljely

Viljelemme kaikki tuotteemme ilman kemiallisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita. Lannoitukseen käytämme karjanlantaa, joka antaa vihanneksille kasvuvoimaa sekä makua.

Myyntituotteiden lisäksi tilallamme kasvaa vuosittain runsaasti marjoja, omenaa sekä vaihtelevasti muita vihanneksia kuten kurkkua ja papuja. Runsaan sadon sattuessa, myös näitä tuotteita tulee myyntiin.

PERUNA

Viljelemme tilallamme omaa perunalajikettamme Hakolan Hekeä. Heke on monille tuttu ja vuosittain kyselty, keltamaltoinen, maukas ja erittäin hyvä yleisperuna.

Perunalajikkeemme on peräisin saksasta. Muutama siemenperuna kulkeutui lähes 50 vuotta sitten naapurin tyttären käsilaukussa heille kokeiluun. Heikin isoäiti Aune sai naapurin emännältä jokunen vuosi myöhemmin muutaman perunan kokeiluun. Perunalajiketta nimitettiin ”saksalaiseksi”.  

Lajike osoittautui vuosien myötä niin hyväksi, että Heidi ja Juha jättivät muut lajikkeet pois ja nimesivät perunan vanhimman poikansa, Heikin, mukaan Hakolan Hekeksi.

Vuodesta 2025 lähtien tilallamme on viljelty myös muita perunalajikkeita. Perunan ystäville on tarjolla punakuorista Mozartia (jauhoinen) sekä Nicolaa (kiinteä). 

20230921_190247

porkkana, Lanttu ja punajuuri

Porkkanaa on viljelty Hakolan tilalla jo pitkään. Sukupolvenvaihdoksen myötä vuodesta 2023 porkkana on saanut rinnalleen myös lantun ja punajuuren.

Makea porkkana on kysytyimpiä tuotteitamme Heken lisäksi. Lajikkeena meillä on maestro, joka sopii herkuteltavaksi sellaisenaan, paahdetuksi, raastetuksi, jouluisaksi laatikoksi ja kaikkeen siltä väliltä.

Lantun suurin menekki on joulun alla, mutta sitä on myynnissä syksystä kevääseen. Joulusesongin lisäksi lanttu on herkullinen dippilautasen lisä ja valmistuupa siitä myös esimerkiksi lanttukukko.

Punajuuri päätyi peltoomme Emman toiveesta. Ensin sen monipuolisuuteen ja makuun rakastui Heikki ja sitä myöten muu suku sekä asiakkaat. Punajuuri sopii keittoihin, piirakoihin, patoihin ja paistoksiin, lisäksi se antaa upeaa makua ja väriä suolaiseen ja makeaan leivontaan.

Kurpitsat

Tilallamme kasvaa vuosittain useita erilaisia kurpitsalajeja, emännän innostuksen mukainen lajitelma. Jokavuotisina lajikkeina kasvatamme spagettikurpitsaa, Honeynut ja Butternut myskikurpitsoja sekä jättikurpitsaa Flat White Boer. Kurpitsa on maukas ja monipuolinen raaka-aine niin suolaiseen kuin makeaan leivontaan ja ruoanlaittoon. 

Sesonkituotteet

Puutarhassamme ja pelloillamme kasvaa myös muita herkkuja, kuten pensaspapuja ja kurkkua, yli oman tarpeemme. Sesonkituotteistamme ilmoitamme facebookissa!

20251002_110039
20250610_201148

Munat

Maatiaiskanan kananmunia voi ostaa ympäri vuoden. Saatavuudessa on vaihtelevuutta sesongin mukaan. 

Haudomme uusia kanoja kesällä 2026, jolloin myös myynnistä on taukoa, jotta voisimme talvesta eteenpäin vastata paremmin kovaan kananmunakysyntään!

Liha

Länsisuomenkarjan naudanlihaa (jauheliha ja kokolihat) tulee myyntiin vaihtelevasti. Ilmoitamme aiheesta lisää, kun se on ajankohtaista!

Myynti

Tuotteitamme voi ostaa suoraan tilaltamme ympäri vuoden.

Tuotteet tilataan puhelimitse tai sähköpostilla. Valmiiksi pakatut tuotteet on noudettavissa tilaltamme sovittuna ajankohtana. Isompia tilauksia toimitamme sovitusti lähialueille.

Maksutapoina käteinen, kortti sekä lasku.

REKO

Syksystä kevääseen toimitamme tuotteitamme myös Laukaan sekä ääneseudun REKO:n kautta. Voit tutustua REKO:n toimintaan ja muihin paikallisiin tuottajiin Laukaan ja Ääneseudun REKO:n Facebookryhmässä.

20250815_162506